perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kukkia ja lisää kukkia

                                                                  Mistä: Aarresaari
                                                                  Hinta: 4 e
Minulla on monia heikkouksia, yksi niistä on kauniit kirjat. Mikä voisikaan olla sen mukavampaa kuin kuljeksia kukkaniityillä, vaikkakin vain kirjan sivuilla;)

Henry Terry, Emilyn, Annien ja Harryn isä, on kerännyt ja maalannut kaikki kirjan kauniit kukat.  Alkuperäisen teoksen nimi oli Wild Flowers from the Neighbourhood of Oxford. Henry Terry on kirjoittanut kauniilla käsialalla omistuskirjoituksen lapsilleen Oxfordissa lokakuussa 1873. Kuka Henry Terry oli? Siitä ei ole täyttä varmuutta, varmaa on vain se, että hän on jättänyt lapsilleen mitä arvokkaimman perinnön. Onneksi me muutikin saamme nautti siitä, kun kirja on julkaistu näköispainoksena vuonna 1978. 
 
Kevään kukkijat.
 
Kesän kukkijat.
Haluan ajatella, että nämä lähes keijukaisilta näyttävät nuoret neidot ovat juuri Emily ja Annie, Henryn omat tyttäret. 
 Kevään airueina esikot ja krookukset.
 Lumikellot ja leskenlehdet.
 Esikot.
 Suloiset ruusut kuuluvat kesään.
Virnat  ja  
kellokukat ihastuttavat keskikesän aurinkoisina päivinä.
 Kissankello on yksi suosikkini, niitä kerään joka kesä maljakkoon.
Kirjassa on kaikkiaan 112 sivua. Kukkien lisäksi on myös jnkv pensaiden ja puiden kuvia. Tarkkasilmäinen voi löytää myös kotiloiden, perhosten ja toukkien kuvia sieltä täältä. Kirjan lopussa on lista kukista niiden tieteellisten ja englantilaisten nimien mukaan  sivuittain. Se helpottaa monen kasvin kohdalla tunnistamista.
Jos löytäisin vielä toisen samanlaisen kirjan, niin hamstraisin myös sen. Siitä voisi tehdä ihastuttavia kukkatauluja vaihtuviin asetelmiini. Kuvista saisi myös kaunita postikortteja.

Kirjan innoittamana hamstrasin myös samalla kirpparireissulla tämän ihastuttavan teekupin.
                                                                        Mistä: Aarresaari
                                                                         Hinta: 3 e
Asetti on niin kaunis, et sitä voi pitää myös esim. seinälautasena.
Kupin pohjassa on signeeraus fg, mutta mitään tehtaanleimaa siitä ei löydy. Olisi niin mukavaa aina saada selville, kuka on tuotteen valmistanut. Ilahdun, jos pystyt auttamaan kupin tunnistamisessa.

Kuppi on reilun kokoinen, joten koko ajan ei tarvitse olla hakemassa lisää teetä kukkakirjaa tutkiessa. Taas kerran olen kovin tyytyväinen hamstrauksiini;))


4 kommenttia:

  1. Katselin kaikki aiemmat postauksesi, minä käyn myös kirppareilla eilen viimeksi .Mukaan lähti muutama vanha tyynyliina pitseineen . Postauksen teen myöhemmin syksyllä kun puutarha hiljenee .Ihastuin vanhoihin liinoihisi. Minullakin on niitä jokunen ostettuna ja saatuna. Mutta näin halvalla täälläpäin ei niitä saa .Kirjoja minäkin ostan lähinnä puutarha ja ruokakirjoja. Mutta aina sitä jokunen muukin mukaan tarttuu .Samoin pikkuliinat olivat ihania ajatus minulla oli käyttää niitä kahvikuppien alla .Mutta vielä en ole käyttänyt . Minun pikkuliinat olen laittanut " vieraalla maalla " postauksen alle. Ostin ne Tanskasta siellä oli tällaiset todella halpoja. Liityin seuraamaan myös kippis löytöjäsi .

    VastaaPoista
  2. Lisäyksenä siis toukokuussa 2018 oli tämä postaus missä oli pikkuliinat .Harvemmin olen näitä ostoksia laittanut postaukseen mutta taidan jatkossa laittaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nila huomasin jo ekaa kertaa blogissasi vieraillessani et tykkäät myös kierrellä kirppareilla. tee ihmeessä postauksia myös kirpparilöydöistäsi. moni tietty haluaa, et blogit olisi pelkästään jonkin tietyn teeman ympärillä pyöriviä, mut itse tykkään hiemen monipuolisemmista blogeista, missä näkyy elämän laajempi kirjo:))
      itsekin aluksi laitoin näitä kirpparijuttuja jnkv Värjärin pata blogiini, minkä aluksi perustin uonnon väreillä värjäämisen ja arkielämän sattumusten blogikseni. kun siitä alkoi sitten tulla melkoista sillisalaattia, niin inspiroidun blogiystäväni Mummin matkassa Anni Vaaran kirppariblogin Mummi kirppiksellä ansiosta pitämään erikseen tätä Värjäri kirppiksellä blogiani. ratkaisu oli mielestäni hyvä, vaikka moni ei ole lukijakseni liittynyt, niin tykkään pitää kirpparipäiväkirjana. tosi mukavaa Nila kun lähdit messiin, yhdessä on kiva kiertää kirppareillakin ja jakaa ajatuksia kivoista kirpparilöydöistä:))

      Poista
  3. Kyllä minä olen joitain esitellytkin ja minun blokini ei ole pelkästään puutarha blogi jo nimenkin valitsin sen mukaan että siihen voi vilahtaa muutakin kuten esittelyssä kirjoitan .Pitää jossain vaiheessa esitellä viimeisimpiä ja syksy ja talvi on niille oivallista aikaa minun osaltani.

    VastaaPoista