sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tarpeellisia hankintoja yhdistettyyn viher-ja työhuoneeseen

 Mistä: Salon Aarresaari
Maksoi: 28 e
Olen etsinyt jo jonkin aikaa sopivaa kukkatasoa viherhuoneeseen. Heti kun näin tämän toimistohyllykön ajattelin sen olevan juuri etsimäni. Hyllyjä on helppo siirtää haluamalleen korkeudella ja hyllykkö on myös tukeva, joten siihen voi laittaa turvallisesti raskaitakin ruukkuja. 
Klik! Värjärin pata blogissani muutama kuva jo nähtävillä. 
  Mistä: Salon Aarresaari
Maksoi: yht.  6 e
Kukkapurkkeja ja maljakkoja ei ole koskaan liikaa. Nämäkin pääsivät heti käyttöön.

 Mistä: Salon Aarresaari
Maksoi: 3 e
Iskun koivusta valmistama tuoli on todella siisti. Istuinosa on verhoiltu merenvihreällä kankaalla. Tuoli on oikein hyvä istua. Se saa palvella jatkossa työtuolinani.
 Mistä: Salon Aarresaari
Maksoi: 5 e 
Valkoisia käsinkirjottuja lautasenalusia en voinut ohittaa. Ajattelin ensiksi laittaa ne kukkapurkkien alusiksi, mutta enpä taida raatsia ovat niin kauniita!


perjantai 21. heinäkuuta 2017

Rautauunin raadosta pikkupöytä?

Mistä: Maurin makasiini
Hinta:  7 e
Olen kaivannut jo pidemmän aikaa pientä pöytää iltakahvihetkiä varten pikkuruiselle terassillemme, mihin paistaa viimeisenä ilta-aurinko. Tänään lähdimme käymään ihan muut hankinnat mielessä Maurin makasiiniin Perniön asemalle. Kuinka ollakkaan silmiini osui tämä vanha kahdeksankulmainen rautauunin osa.  
Väliaikaisesti laiton "pöydän kanneksi" pyöreän pajutarjottimen.
Olisiko sinulla ehdotuksia siihen, mistä tekisin pöytälevyn?
 Mistä: Maurin makasiini
Hinta: 12 e
Toinen asia, mikä on ollut myös pitkään hankintalistallani, on isot pajukorit. Ilokseni tänään löytyi kaksi pullokoria ja toiseen oli tallella vielä hattukin. Toisen korin pohja oli jo melko rikkinäinen, mutta siitä ei ole haittaa siinä käytössä mitä varten koreja olen etsinyt. Kaupanpäälliseksi sain vielä kauniin tummanvihreän sumutipullon sekä neljä arabian kukkakoristeista alkuruokalautasta, jotka tulevat palvelemaan kukkaruukkujen alusina. 
Pajukorit löysivät paikkansa saostuskentän jakoputkien päällisinä. Nyt nuo pienet ilmastointiputket eivät enää osu niin pahasti silmään, kun iso jakoputki on peitossa.
Kuvan keskellä näkyy kaksi pajukoria millä naamioin saostuskentän toisessa päässä olevat putken päät. Ihan mukavalta tuo pajutarjotinkin näyttää pöytälevynä. On muuten myös käytännöllinen, kun toimii samalla tarjottimena, millä voi kantaa kahvijutskat aina terassille ja takaisin keittiöön. Täytyy olla tyytyväinen päivän hamstrauksiin Maurin makasiinistä:))

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Verannan somisteeksi hamstrattuja tekstiilejä

Mistä: Salon Seudun Suurkirppis
Hinta: 10 e
Olin jo pitkään kaivannut jotain tekstiiliä verannan seinälle. Kun näin tämän ison kukkataulun Suurkirppiksellä tiesin heti mihin sen sijoittaisin. Taidokkaasti kirjailtu kukkataulu on kuin tehty meidän ulkorakennuksen verannalle.
Mistä: Aarresaari
Hinta: 7 e kpl
Veranta kaipasi myös muovimattoja. Entuudestaan minulla oli anopilta saatu muovimatto verannalla (kuvassa vasemmassa reunassa) ja sen lisäksi äitini kutoma räsymatto. Olen katsellut kirpiksiltä jo pidemmän aikaa muovimattoja ja nyt vihdoinkin tärppäsi. Löysin kaksi täysin ehjää ja juuri pestyä muovimattoa Aarresaaresta. Hinta ei päätä huimannut, vain 7 e kappaleelta. Matot ovat kuvioltaan erilaiset kuin anopilta saamani, mutta sävyiltään aivan vastaavat, joten ne sopivat täydellisesti yhteen.
Mistä: Salon Seudun Suurkirppis
Hinta: 12 e
Myös ulkoporras kaipasi uutta räsymattoa. Edellinen oli jo aikansa palvellut porrasmattona. Se löysi vielä viimeisen kerran uuden elämän kompostialueen sepelikäytävän pohjalta. Eli meillä kierrätetään kaikki loppuun asti. Porrasmatto on minulle kauniiden kesäpäivien merkki. Istun mielelläni portaalle pukemaan kengät tai vain juomaan kupin kahvia. Räsymatto on mukavan pehmeä istua. 
Myös Helmi tykkää pehmeästä alustasta:))

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Rompetorilta hamstrattua

Salossa järjestettiin jo perinteeksi käyneet Rompetoripäivät kesä-heinäkuunvaihteessa. Tällä kertaa ei löytynyt hakemaani, vanhoja saviruukkuja, mutta koskaan ei tyhjin käsin tarvitse Rompetorilta kotiin tulla. Autonperä täyttyi kokonaishintaan 36 e, josta isännän hankintojen (Lottien laulukirja ja kenttäpostikirje) osuus 5 e.  
Puusaavi
 Mistä: Rompetori Salo
Hinta: 14 e 
 Puusaavin käyttötarkoitus on vielä hakusessa. Todennäköisesti se löytää paikkansa keittiöstä, sillä kukkapurkin virkaan en sitä raaski laittaa.
Räsymatot
Mistä: Rompetori Salo
Hinta: 10 e 
Nämä pirteät räsymatot ensin ohitin, mutta hetken niiden hintaa mietittyäni palasin takaisin. Itseasiassa minulla on jo hieman räsymattojen tarvettakin, kun aikoinaan äitini kutomat matot alkavat jo vedellä viimeisiään.
Mattoja oli neljää eri pituutta. Tämä 6 metrin pätkä juuri sopiva käytävän matoksi, loput pääsivät keittiönlattialle. Laskin kotona mattojen metrihinnan, 50 snt metri!
Pieni peltilapio
Mistä: Rompetori Salo
Hinta: 2 e 
Peltilapio pääsee hoitamaan ulkogrillin tuhkalapion virkaa.
Lisäksi Rompetorilta löytyi myös lokkiaiheinen ristipistotyö (5 e), mikä pääsi saunatuvan seinälle kesätunnelmaa luoman. Mielestäni hyvät ja tarpeelliset asiat tuli tällä kertaa hamstrattua:))